Taimiteko

Taimiteko tarkoittaa konkreettista tekoa, jonka organisaatio voi tehdä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Taimiteko voi olla vaikka vain muutaman taimen istuttamista, tai esimerkiksi koko vuoden hiilidioksidipäästöjen kompensoimista. Samalla työllistät suomalaisia nuoria.

Jokainen Taimiteko on tärkeä!

Taimiteon tavoite

Taimitekojen tavoitteena on työllistää suomalaisia nuoria sekä lisätä Suomen metsien hiilinieluja istuttamalla taimia alueille, jotka eivät ole olleet enää vuosikymmeniin aktiivisen metsä- tai maatalouden piirissä. Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliiton mukaan Suomessa on tälläkin hetkellä noin 100 000 hehtaaria tällaisia maa-alueita, jotka soveltuisivat metsitettäväksi. Tavoitteenamme onkin istuttaa 10 000 hehtaaria uutta metsää vuoteen 2030 mennessä, jolloin uusia puita syntyisi yhteensä noin 20 miljoonaa kappaletta.

Näin pääset tekemään Taimitekoja

Taimitekoja voi tehdä jokainen organisaatio ja yksityishenkilö. Sivusto tarjoaa laskurin, jolla pystyt laskemaan hiilidioksidipäästöjen mukaan istutettavien taimien määrän.

Jos haluat arvioida organisaatiosi tai yhdistyksesti hiilidioksidipäästöjä, voit ladata avoimen hiililaskurin koneellesi Helsingin Yliopiston Hiilifiksu Järjestön nettisivuilta.

Taimiteon ensimmäisessä vaiheessa solmittiin ainoastaan yrityskumppanuuksia, mutta nyt käynnissä olevassa toisessa vaiheessa mukaan pääsevät myös yksityishenkilöt. Kuka tahansa pääsee tekemään Taimitekoja lahjoittamalla puuntaimia verkkokaupassa.

Mistä Taimiteon idea lähti?

Tammikuussa 2019 Best-Caravan Oy:n yrittäjä Lasse Sorvari otti yhteyttä Suomen 4H-järjestöön. Hänen yrityksensä myy matkailuautoja, joilla ajetaan ympäri Suomea keskimäärin 15 000 kilometriä vuodessa ja hän halusi kompensoida niiden aiheuttamia hiilidioksidipäästöjä. Yritys teetti Luonnonvarakeskuksella tarkat hiilidioksidilaskelmat, joilla arvioitiin kuinka monta hehtaaria uutta metsää tulisi istuttaa vuosittain, jotta päästöt kompensoitaisiin.

4H:lla on aikaisemminkin ollut samantyylisiä yhteistyöhankkeita, joista olemme oppineet paljon. Vuosina 2009–2013 Panasonic Japanin Euroopassa toteuttamassa ilmastonmuutoksen ehkäisyyn liittyvässä istutusprojektissa 4H-järjestö oli Suomessa merkittävin toimija. Projektissa istutettiin yhteensä 243 073 puun tainta, joita istuttamassa oli 29 477 lasta ja nuorta.

4H-nuoret istuttavat myös vuosittain puita 4H-yhdistysten työpalvelun kautta tai itsenäisinä 4H-yrittäjinä. 4H-yhdistysten organisoimien koulujen metsäpäivien yhteydessä puiden istuttaminen on yhtenä rastipisteenä. Näihin koulujen metsäpäiviin osallistuu vuosittain noin 35 000 koululaista.

Idean muodostuttua 4H otti yhteyttä Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliittoon, joka on vuosina 2019–2020 mukana Nuoret ilmastotöissä -hankkeen pilotissa. Taimiteko-toiminta muodostui tämän idean pohjalta, ja onkin nyt osa Suomen 4H-järjestön strategiaa ja on saanut rahoitusta Metsämiesten Säätiöltä.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö oli alun perin Nuoret ilmastotöissä -hankkeen suojelija. Taimiteko on hankkeen pysyvä toimintamalli. Sittemmin tasavallan presidentti Niinistö on lupautunut myös Taimiteko-toiminnan suojelijaksi.