Travel Diary

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.

Espanjan nuorisovaihto You Are Star -hankkeessa

 

"Oli mielenkiintoista viettää hiihtolomaviikkoa Espanjassa nuorisovaihdossa, jonka teemana oli yrittäjyys. Tämän mahdollisuuden tarjosi 4H-yhdistyksen You Are Star-hanke. Mahtavan matkamme rahoitti Erasmus.

Helmikuun 20. päivänä, juuri ennen puolta yötä, lähdimme 4H-toimistolta 10 hengen ryhmänä kohti Seinäjoen juna-asemaa, josta menimme kerran junaa vaihtaen Helsinki-Vantaan lentokentälle. Meillä oli ensimmäinen lento Frankfurtin lentokentälle Saksassa, josta lensimme Bilbaon lentokentälle.

Bilbaon lentokentällä meitä oli vastassa Espanjan vaihtotiimin toinen ohjaajista. Hän näytti ja kertoi meille hieman Bilbaon nähtävyyksiä sekä vei meidät kauppakeskukseen, josta saimme syömisen jälkeen lähteä shoppailemaan.

Illan koittaessa jatkoimme matkaamme noin tunnin bussilla Miranda de Ebroon, jossa hostellimme Youth Hotel Albergue Hostel Fernan Gonzalez sijaitsi. Matkamme kesti siis melkein vuorokauden, mutta onneksi kaikki taisivat saada nukuttua matkan aikana edes vähän.

Meitä suomalaisia oli 8 nuorta ja 2 ohjaajaa kuten espanjalaisiakin. Suomalaisten vierailu ajoittui hiihtoloman aikaan ja espanjalaiset tulevat Suomeen kesäkuun loppupuolella. Olemme suunnitelleet vievämme heidät ainakin paikalliseen yritykseen tutustumaan ja esittelemme luonnollisesti kulttuuriamme, nähtävyyksiämme ja Suomea ylipäätään.

Espanjassa ensimmäiset workshopit olivat lähinnä tutustumista toisiimme ja sitä seuraavana päivänä alkoi opetusworshopit. Workshopeissa opimme yrittäjyydestä sekä suunnittelimme omia yrityksiä ja tuotteita tunnin aiheen mukaan. Suunnittelimme esimerkiksi ryhmässä oman brändin ja mietimme miten myymme sitä. Saimme oppia esimerkiksi markkinoinnista, liiketoimintaa, yrittäjyydestä sekä kommunikoinnista.

Pidimme Intercultural -illan, jossa suomalaiset ja espanjalaiset esittelivät omaa maataan mm. leikkien ja esityksien avulla. Tarjolla oli myös molemmista maista jotain ruokaa tai herkkuja.

Vapaa-ajalla olimme esimerkiksi tutkimassa tai kävelyllä kaupungilla ja yhtenä iltana lähdimme koko porukalla lähellä sijaitsevaan Tivoliin.

Ohjelmaamme sisältyi myös vierailu Burgosissa, jossa espanjalaiset näyttivät meille paikkoja, kertoivat nähtävyyksistä ja kaupungista. Paluumatkalla hostellille jakauduimme kahteen joukkueeseen ja pidimme laulukisan, jossa joukkueen piti laulaa laulua, joka sisälsi annetun sanan. Tietysti kilpailu oli englanniksi, koska se oli yhteinen kielemme.

Miranda de Ebrossa asuva Espanjan tiimiläinen kertoi meille paikasta ja sen nähtävyyksistä. Kävimme myös raunioilla, jossa opas kertoi meille paikan historiasta. Kierroksen jälkeen meidän piti tehdä ryhmissä annettuja tehtäviä, jotka olivat esimerkiksi tanssia skeittipuistossa Macarenaa.

Viimeisenä iltana meillä oli Youthpass’ien, eli Erasmuksen todistusten jako. Jaoimme niitä toisillemme sanoen samalla pari sanaa kyseisestä henkilöstä. Youthpass’ien jaon jälkeen kirjoittelimme jokaiselle paperiin ajatuksia toisistamme. Se oli ehdottomasti hauskaa ja kyseistä paperia on kiva lukea jälkeenpäin reissusta.

Helmikuun 27. päivä koitti ja oli aika lähteä takaisin Suomeen. Palasimme takaisin Bilbaoon, jossa olimme noin 4 tuntia, jonka jälkeen lähdimme lentokentälle. Lennot ja vaihto lentojen välissä menivät hyvin ja Suomeen laskeuduttuamme olimme lentokentällä noin 4 tuntia aamuyöllä, koska ensimmäinen juna lähti vasta klo. 5.20. Meno- ja paluumatkat olivat noin 24 tuntia ja paljon istumista.

Matka Espanjaan oli ikimuistoinen ja menisin uudelleen nuorisovaihtoon milloin vain. Lukujärjestys sekä ohjelma mitä espanjalaiset ja ohjaajat olivat suunnitelleet oli kiva ja ryhmätöissä oli hauskaa. Tykkäsin myös yhteisistä hetkistä kaikkien kanssa ja jalkapallosta, jota pelasimme yhtenä iltana. Espanjalaiset olivat ystävällisiä ja vieraanvaraisia. Odotan heidän vastavierailua innolla."

Sofia Alavillamo

4H -nuori