Duuniringin nuoret

Duuniringissä työskentelevät nuoret ovat itse kertoneet omalla palstallaan itsestään ja osaamisestaan.

Nuoret työllistyvät Duuniringiin erilaisilla osaamis- ja harrastustaustoilla. Joillekin duunirinki on ensimmäinen työpaikka.


Nimi: Sippo Luomapuro

Ikä: 18

Harrastukset, erityistaidot: Harrastan kuvataidetta, lukemista ja kirjoittamista. Lenkkeilen paljon ja vietän aikaa koirani kanssa.

Suoritetut kurssit: Ajokorttityöelämään-kurssi ja hygieniapassi.

Käytettävyys:Arki-iltoina klo 17 jälkeen, jos ei ole poikkeavia menoja. Viikonloppuisin ja loma-aikoina käytettävissä vapaasti.

Työskentelyalue: Keskusta ja sen lähialueet.

Terveiset:
"Olen toisen vuoden opiskelija Kauhajoen lukiossa ja harrastuksiini kuuluu kuvataide, lukeminen ja kirjoittaminen. Vahvuuksiini kuuluu rauhallinen luonne, järjestelmällisyys sekä kädentaidot. Olen luova ja autan myös mielelläni erilaisissa projektitöissä. Pidän myös ulkoilusta ja eläimistä ja tulen hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Olen suorittanut hygieniapassin.

Teen mielelläni töitä eläinten kanssa ja lastenhoito onnistuu myös. Otan vastaan myös muita hommia kuten piha- ja siivoustöitä! Olen käytettivissä mahdollisuuksien mukaan arki-iltoina ja viikonloppuisin sekä loma-aikoina vapaasti. Kuljen polkupyörällä, jonka vuoksi toimin mieluiten keskustassa ja sen lähialueilla.
Olen erittäin motivoitunut työntekijä ja toivon, että tapaamme tulevaisuudessa!"


Nimi: Jenniina Ahtiainen

Ikä: 14

Harrastukset/erikoistaidot: kuvataide koulu ja rumpujen soitto, olen taiteellinen ja luova. Olen suorittanut 4H:n pihatyökurssin.

Työtoiveet: Kaikki työ käy

Käytettävyys: Koulun jälkeen, viikonloppuisin ja loma-aikoina.

Työskentelyalue: Kauhajoki (mieluusti Aronkylä mutta muukin käy)

Terveiset: "Olen ahkera 14-vuotias tyttö. Pidän eläimistä,leipomisesta ja ruuan laitosta.

Nimi: Julia Randell
Ikä: 20

Opinnot tai suoritetut kurssit: Opiskelen toista vuotta nuoriso-ohjaajaksi. EA 1 ja 2, hätäensiapu, hygieniapassi, järjestyksenvalvoja -kurssi, henkilökohtainen avustaja ja Punaisen ristin Ystävätoiminta. Löytyy myös paljon kokemusta lasten kanssa työskentelystä.
Käytettävyys: Viikonloppuisin ja lomilla
Työskentelyalue: Kauhajoen keskusta. Kulkuvälineenäni käytössä pyörä.

Terveiset:
Hei! Olen 20-vuotias nuoriso-ohjaajaksi opiskeleva, joka etsii satunnaisia työkeikkoja. Pidän ihmisläheisestä työstä ja olen avoin uusille työtehtäville.

 


Nimi: Jeremias Laitamäki

Ikä: 16

Harrastukset/erikoistaidot: Olen ollut paljon töissä lasten kanssa ja olen tehnyt paljon roudaamista. Olen suorittanut 4H:n pihatyökurssin.

Työtoiveet: Kaikki työ käy

Käytettävyys: Olen käytettävissä loma aikoina.

Työskentelyalue: Keskusta. Ei väliä, sillä voin ajaa pidemmänkin matkan.

Terveiset: "Hei! Olen tälläinen reipas nuori Yrjänäisistä. Minut voi palkata lapsenvahdiksi tai roudaamis puuhiin. Pihatöiden tekeminenkin on tuttua ja omistan traktorikortin."


Nimi: Noora Annanmäki

Ikä: 17

Harrastukset/erikoistaidot: Tulen lasten ja eläinten kanssa toimeen. Kokemusta myynnistä ja marjatilan töistä. Olen suorittanut hygieniapassin.

Työtoiveet: Kaikki työ käy

Käytettävyys: Olen käytettävissä iltaisin ja loma-aikoina.

Työskentelyalue: Kauhajoki ja Kurikka


 

Nimi: Jeremi Saranpää

Ikä: 13

Harrastukset/erikoistaidot: Kokemusta pikkusiskojen hoidosta (5v ja 2v), lumitöistä, nurmikonleikkauksesta ja siivouksesta.

Työtoiveet: Kaikki työ käy

Käytettävyys: Koulun jälkeen ja lomilla.

Työskentelyalue: Kauhajoen keskusta.

Terveiset: "Reipas ja luotettava nuori käytettävissä lastenhoitoon, siivouksiin ja pihatöihin.


Nimi: Teemu Salmirinne

Ikä: 13

Harrastukset/erikoistaidot: Kokemusta metsänistutustöistä, kotitöistä ja koiranhoidosta.

Työtoiveet: Kaikki työ käy

Käytettävyys: Koulun jälkeen ja lomilla.

Työskentelyalue: Kauhajoen keskusta.